Sivut

torstai 15. lokakuuta 2015

Naked Red velvet


Tuttavani muistutteli minua tästä kakusta toivoen samalla kyseistä kakkua tuleville syntymäpäivilleen. Olen joskus todella kauan aikaa sitten tehnyt muistini mukaan kyseisen kakun, mutta mitään todisteita tai todellisia muistikuvia ei siitä ole jäänyt.



 Kakku on periamerikkainen herkku, joka on edelleen yksi suosituimpia kakkuja Amerikassa. Tämän kakun omaleimaisuus syntyy ehdottomasti kakkupohjan väristä. Räiskyvän punainen kakkupohja, jonka välissä tuorejuusto-voikreemiä vaniljalla maustettuna.

Usein kakku kuorrutetaan em. kreemillä myös kauttaaltaan ulkoapäin. Päätin kuitenkin tämän kakun jättää naked cake tyyppisesti ilman kokonaista kuorrutusta.


Koristeena viikuna, suomalaisia mansikoita, suklaarouhetta sekä paistettua kakkupohjaa murusteltuna.

Syyslomaterveisin!
Elli

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti