Sivut

torstai 28. heinäkuuta 2016

Tortano X 2


Pitkästä aikaa pääsin rauhoittumaan hiivataikinan parissa!

Päätin tehdä Leila Lindholmin ohjeella tortanoleipää. Eli leipää, jonka sisälle kätketään jotakin herkkua, oikeastaan mikä vain sopii!





 Minä tein kaksi leipää, joihin laitoin ilmakuivattuakinkkua, basilikaa ja vuohenjuustoa sekä toiseen buffalomozzarellaa.

Taikina oli todella herkullinen ja ihanaa käsitellä.Painelin kohotetun taikinan käsin ohuehkoksi suorakaiteeksi, jonka päälle ripottelin täytteet. Taitoin levyn pituussuuntaan ja käänsin renkaaksi.

Kunnollisen kohotuksen jälkeen pirskottelin oliiviöljyä vielä päälle ja paistoin uunissa noin puoli tuntia.




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti