Tuttavani tilaili pojalleen synttärijuhliin kakkuja. Tarkat toiveet sain, joiden mukaan pyrin toimimaan mahdollisimman paljon. Pieniä muutoksia jouduin tekemään.
Kakussa tummakakkupohja ja välissä mansikka-valkosuklaa-limetäyte. Päällä kreemiä ja kinuskia. Koristeet sokerimassasta.
Ystäväni tytär juhli tänään syntymäpäiviään. Ilokseni sain tehdä kakun neidin juhliin. Sain myös vapaat kädet kakun suhteen, joten päätin kokeilla jotain vähän erilaista.
Kakun sisällä mansikkaa ja valkosuklaata, sitruunaa ja limeä. Linnun sulat valkosuklaata ja päällä kermaa sekä voikreemiä mansikkatomusokerilla.
Huomenna juhlistamme vappua ystäväperheiden kanssa. Luvassa monenlaisia herkkuja, mutta minä lupauduin tekemään kakun.
Tämä oikeasti todella helppo kakku on tehty mokkapalapohjista, joiden väliin tein minttusuklaa-rahkamoussen. Koristeet ovatkin sitten pääosin karkkiosastolta.
Pitkäaikainen työkaverini pyysi kakkua minulta täysin vapaat kädet perusteella. Tietenkin suostuin ja olipa mukava taas pitkän tauon jälkeen tehdä kakkua toiselle.
Tässä kakussa kaikki on laktoositonta. Välissä suklaa- ja kuningatarmousset, päällä kinuskia ja kermaa. Koristelussa keksejä, marenkeja, mustikoita ja sitruunamelissaa.