Sivut

lauantai 10. marraskuuta 2012

Kroko & virtahepo -kakku

Tänään 10. päivä marraskuuta tulee tasan vuosi kun ystäväni synnytti suloisen poikalapsen. Tämän hurmurin syntymää onkin sitten juhlittu jo pariin otteeseen ennen virallisia synttäreitä.

Sain kunnian tehdä synttärikakun pienelle miehelle. Toiveena oli, että kakun päällä veikistelisivät kaksi sankarille tärkeää pehmolelua. Toive oli myös, että kakku olisi vihreä. Loput jäikin sitten minun päätettäväksi.




Kakku on 7 munan suklaakakkupohjaan tehty. Välissä appelsiini-lime-suklaamoussea, toisessa välissä vadelmahilloa ja toisessa mangohilloa.


Jo aiemmin tein pienen epävirallisen suklaakakun viemisiksi kyläilylle. Kakun välissä oli mansikka- ja vaniljamousset.





Onnea, Onnea Joonas syntymäpäivänäsi!

2 kommenttia :