Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tytön tylleröisen piparit

Ystävälleni syntyi joulun alla tyttö. Jotain oli toki hänelle leivottava, ja päädyin pipareihin. Nämä joululta maistuvat piparit on kuorrutettu pikeerillä ja koristeltu sokerimassaruusuin.




Onnea pieni tyttö, sait ihanan perheen ja suuremmoisen isoveljen! 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun pullat ja kiitokset!



Tänä jouluna meillä tarjoillaan perinteisiä herkkuja, joista perinteisimmästä päästä löytyvät pullat. Leivoin tänään kanelikierteitä, mustikkabostonia ja vanilja-sitruunarahkapullia.



Kiitän sydämeni pohjasta kaikkia kakkujen tilaajia ja leipomusteni syöjiä kuluneesta vuodesta! Katse on vahvasti  jo ensi vuodessa ja uusissa haasteissa.

Herkullista ja rauhallista joulua!

ps. seuraava blogikakku onkin sitten 100.! 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Omenapiparit

Pieniä viemisiä ystäville. Ja tietysti pikeerikoristeluharjoitusta!





Näpräämisestä on tullut niin minun juttu!

Joulukanto

Luottotilaajani pyysi jouluhalkoa pikkujoulupöytäänsä. Lupauduin, mutta viime hetkellä pyysinkin saada tehdä joulukannon.




Tämä kanto on täytetty kirsikalla ja suklaalla. 


Toivottavasti ei ihan puulta maistunut!

Mario Bouncer -kakku

Tänään juhlitaan kuusivuotiasta sankaria! Hänen suosikkihahmonsa löytyi helposti ja pääsinkin kokeilemaan ensimmäistä kertaa marsipaanille maalaamista! Olen aiemmin tuskastellut kovin näiden valmiiden animaatio/piirrettyjen hahmojen muovailua, joten kokeilin tällä kertaa näin.




Tulos on siedettävä, ja varmasti seuraavalla kerralla olen jo hieman taitavampi. Ihan mukavaa, joskin minulle täysin vierasta puuhaa. Innostus heräsi kuitenkin!

Tämän kakun sisältä löytyy kirsikka- ja suklaamoussea. Kakkupohja on suklainen samoin kreemi kakun päällä.

Iloista juhlapäivää Warmer!

tiistai 16. joulukuuta 2014

Jouluiset bostonit


Tänään aamulla leivottiin lasten kanssa pullaa. Päädyinkin tekemään lähes koko 7,5 desin taikinasta bostonkakkuja.





Tällä kertaa laitoin pullan sisään hillon tilalta vaniljatuorejuustoa, kanelia ja voita. Kakut koristelin pikku piparkakuilla ja tomusokerilla.

Nämä pullat suuntasivatkin joulutervehdyksiksi muutamalle ystävälle.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Balleriinan kakku

Tänään juhlitaan hyvän ystäväni tyttären 3-vuotisjuhlia. Sain ilokseni tehdä juhliin kakun.


Tuntien neitokaisen mieltymykset oli kakun teeman valinta helppoa. Tällä kertaa nappasin valmiin idean kakkuun Kakkutaikurilta (http://kakkutaikuri83.blogspot.fi). Pieniä muutoksia toki tein.




Kakun sisus on mansikka-mustikka-valkosuklaamoussea ja vadelmahilloa. Kostutukset maidolla ja kaikki kakun päällä oleva ja koristeet ovat vaahtokarkin makuista sokerimassaa.


Sylin täydeltä onnea rakas Kiia! Pian nähdään!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Piparminttuiset vaahtokarkit

Useammassa blogissa ja lehdessä on ollut yhtenä joulun herkkuna vaahtokarkit. Joten päätin kokeilla tehdä itsekin niitä. Mitään kovin erikoisia raaka-aineita tai työvälineitä ei tarvita. Tarkkaavaisuutta mittaamisten kanssa lähinnä. Laitoin muutaman tipan piparminttuaromia ja värjäsin vaaleanpunaiseksi.




 Ps. Yksi virhe tuli kuitenkin tehtyä... pakkasin vaahtokarkit liian "tuoreena" tuonne lasipurkkiin ja nyt tuntuvat kostuneen jonkin verran. Eli anna rauhassa "kuivettua" ja pakkaa vasta sitten.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulupipareita

Tänä vuonna tein pikkuviemisiksi ystäville joulupiparkakkuja. 


 


Voi tätä joulun aikaa! Olisi niin paljon ihanaa puuhaa!

torstai 11. joulukuuta 2014

Joulun karjalanpiirakat

Tänään leivoimme äitini kanssa karjalanpiirakoita. Hänelle kerta oli ensimmäinen.




Piirakoista parhaimmat, eli kauneimmat menivät pakastimeen joulua odottamaan, mutta jäi meille nämä muutama herkuteltavaksi lämpimäisinäkin.

Joulun tuoksuja!

perjantai 5. joulukuuta 2014

Piparkakkutalo Paakari

Tänä vuonna minulla on ollut ihana mahdollisuus parina iltana nykertää piparkakkutaloa. Olen melkoisen amatööri näissä puuhissa, mutta kyllähän sitä näköjään pystyi mökin kokoamaan vähällä kokemuksellakin. Tässä talossa seinät on peitetty pikeerillä ja samoin lumet on tehty pikeeristä. Lumiukko ja pienet koristeet ovat sokerimassaa. Yhteensä taloon meni kilo piparkakkutaikinaa.



Tämä talo on ns. Tilda talo. Toki muuntelin jonkun verran ja jotenkin tästä muotoutui pieni kotileipomo. Asukkaat lienevät kahvilla tai kylillä. Musta kissa katolla mouruaa, mutta muuten on kovin hiljaista. 
Ehkä asukkaat palaavat joulun viettoon vielä...


Tunnelmallista joulun odotusta teille kaikille!


sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Pienen aarteen kakku


Ystäväni pyysi 15 hengen kakkua poikansa ristiäisiin. 

Tämän kakun värimaailma on talvinen ja poikamainen, mutta silti melkoisen pehmeä. Kakun pinta on kerman valkoista ja siniset ruusut ja teksti murrettua, hieman petrooliin taittavaa väriä. Pitsi valkoista, jotta erottuisi kakun pinnasta. En tarkoituksella halunnut tähän kakkuun enempää pitsiä, pieni lisä kuitenkin kakun pintaan mielestäni sopi.

Kakun täytteenä on mustikka-vadelmamoussea sekä sitruuna-valkosuklaamoussea. Kakkupohjana suklainen versio.



Lämpimät Onnittelut Veikolle ja hänen vanhemmilleen vielä!

Jouluhalko




Vietimme eilen ystäväperheiden kanssa pikkujouluja. Minä sain tehdä juhliin jouluhalon. Tällä kertaa otin vapauden ja teinkin mustikka-valkosuklaamoussella täytetyn suklaakakun "halon" muotoon. Päällinen on marsipaanin ja sokerimassan sekoitusta ja koristeet sokerimassaa.



Ohessa muutama oravapipari, jotka on tehty melko kiireellä ja hätäisesti.

Ihanat olivat pikkujoulut! Kiitos emäntä ja ystävät!


lauantai 29. marraskuuta 2014

Pieni golf kakku

Pitkäaikainen tuttavani pyysi minulta kakkua. Kakku tuli olla noin 4:lle ruokailijalle ja aiheeltaan golf. Lisäksi pienenä yksityiskohtana pyydettiin kakkuun sydän kirjaimilla.

 


Kakun sisällä on marjamoussea ja vadelmahilloa. Päällinen tällä kertaa pelkästään marsipaania.

Olipa mukavaa vaihtelua ruusuihin ja vauvoihin! :)

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Leijona ja parit pallot



Sain mukavan kakkutilauksen pienen pojan tädiltä. Kakku palloista pitävälle miehen alulle, siinä toiveet!


Jonkun tovin pyörittelin aihetta mielessäni ja niinpä sieltä sitten leijona syntyi heittelemään urheilullisia palloja.



Kakku on noin 15 hengen kakku. Täytteenä mansikka- ja suklaamoussea.


Iloiset onnittelut vielä Aapolle! 

Peli-illan mudcake




Ystäväpariskunta vieraili luonamme kera lautapelien. Aikuisten illassa nautittiin maalaissalaattia ja jälkiruoaksi suklaakakkua vaniljajäätelön kera. Tällä kertaa kakun tahmainen koostumus, oli juuri se mitä halusinkin. Kakku oli 200 asteisessa kiertoilmauunissa 19 minuuttia. Kakun kanssa sopi hienosti glögi tai vaihtoehtoisesti portteri.

 Melko täyttävää, mutta aina niin hyvää! 
Ja peliseura myös aina niin mukavaa, kiitos C ja I!


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Miestenpäivän muffinit




Tänään leivottiin pienten miesten kanssa muffineita. Suklaahipputaikina, ja paiston jälkeen kermarahkaa, kinuskikastiketta ja piparkakkurouhetta. 

Miehet, ootte ihania!



maanantai 17. marraskuuta 2014

2 x vauvakakku



Menneenä sunnuntaina juhlittiin kahden pienokaisen nimeämistä. Molemmat kakut ovat suuria (33cm halkaisijaltaan), noin 30 hengen kakkuja






Nimiäiskakku tilattiin minulta selkeillä ohjeilla ja toiveilla. Täytteeksi toivottiin mansikkaa ja kermaa. Vaalean kakkupohjan  välistä löytyykin mansikkamoussea mansikkahilloraidoilla. Lisäksi pohjalla on mansikkasosetta.












Toiseen kakkuun toivottiin myös vauvaa päälle makaamaan sekä väritoiveena oli turkoosi ja yleisilme yksinkertainen ja pitsinen. Tämän kakun sisällä on suklaapohja, mango-passionmoussea sekä valkosuklaa-limemoussea ja hieman lemon curdia.



Valitettavasti kuvat ovat tällä kertaa kovin heikot, liekö minulla ollut normaalia enemmän kiirettä... 

Suloiset vauvat saivat kauniit nimet!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Prinsessan piparit






Piparien koristelutaidot ovat minulla vielä melkoisen heikot ja harjoittelua ei juuri lainkaan, mutta innostus siihen puuhaan on syttynyt!


Lauantaina pääsen juhlistamaan ystävän tyttären 3-vuotissyntymäpäivää. Ajattelin yllättää sankarin näillä tyttömäisillä pipareilla kukkakimpun sijaan.

<

Pipartaikina on hyvin perusmurotaikina vaniljalla maustettuna. Ja koristeet pikeerillä.





maanantai 10. marraskuuta 2014

Drag Queen ei kun merirosvokeijukakku!

Juu, ei ne aina oikein luonnistu nuo hahmojen muotoilut... Tällä kertaa vannoin jälleen kautta kiven ja kannon, etten enää koskaa lupaa mitään Disneyn hahmoa kakun päälle. Todella vaikeaa minulle tehdä mallin mukaan, ainakin tuollaisen piirretyn animaatiohahmon mukaista.


Mutta jotain oli kakun päälle saatava laitettua ja kyllähän siinä punatukkainen pimu hymyili. Toivottavasti sankari tunnisti toivomansa hahmon kakun päältä. Se kai se tärkeintä.

Kakku oli gluteeniton ja laktoositon. Vaaleakakkupohja mansikka- ja limemoussella. Kakun sivut ja päällispursotukset olivat kermarahkaa.

Onnea vielä Emilia 7 vuotta!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Annin ristiäiskakku

Olin hyvin otettu kun sain pyynnön valmistaa ristiäisiin kakun. Kaiken lisäksi sain vielä vapaat kädet koko kakun suhteen! Tietysti vaaleanpunaista toivottiin ja nimi kakkuun.


Tämä kakku on suuri. Noin 25-30 henkilön kakku. Sen halkaisija on noin 35 cm. Kakun sisällä on toisessa kerroksessa mansikka-valkosuklaamoussea ja toisessa limemoussea mansikkasuklaahipuilla. Lisäksi hieman lemon curdia ja kostutukset limemehulla.


Kakkuun halusin ruusuja ja hempeää pitsiä. Ja niitä siitä nyt löytyykin yllin kyllin!


Annin juhlapäivä on tänään! Ihanaa ristiäispäivää sekä jokaiselle isällä hyvää isänpäivää!