Sivut

lauantai 24. joulukuuta 2011

Kiitoskakkuja menneen ja tulevan vuoden kunniaksi!



Kuluneen vuoden kunniaksi tarjosin työpaikallani kakkuja työtovereilleni.

Halusin kakkuun jotain talvista, jouluista ja yksinkertaista. Niinpä ajatuksesta syntyi hyvin yksinkertaiset kakut noin 50:lle.





Pyöreä kakku on laktoositon. Suklaapohja, vadelmahilloa ja sitruunaista rahkaa. Päällinen karkkimassaa ja gerberat marsipaani-sokerimassayhdistelmää. Kakun reunaa kiertää kangaskaitale.





Suurempi kakku on noin 35:lle. Se pitää sisällään suklaapohjan, appelsiinisuklaa-mascarponetäytettä ja vadelmahilloa. Päällinen ja koristeet kuten pyöreässä kakussa.



Herkullista ja tunnelmallista Joulua kaikille!












maanantai 19. joulukuuta 2011

Jouluisia pullakransseja

Tänä jouluna päätin kokeilla hieman perinteistä poikkeavia joulureseptejä, niistä ensimmäisenä esittelen pullakranssit.

Perinteisestä pullataikinasta poiketen alkoi tämän taikinan teko hiivan ja mausteiden (mm.sahramin) sekoittamisella pieneen tilkaan lämmintä vettä. Hiivaseos, sula voi ja lämmin maito sekoitettiin, lisättiin kananmunaa, jauhoja ja vaivattiin hyvä tovi. Taikina kohotettin huolella.


Tällä kertaa valitsin täytteeksi aprikoosi-mandariinimarmeladia, mantelimassaa raastettuna, rusinoita ja hieman kanelia. Mukavan jouluinen makuyhdistelmä, vaikkei ehkä se perinteisin omena-kaneli tai luumu.



sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Legoukko ja sen kakku

Tämän sunnuntain sankarina on Frans, joka täyttää 10 vuotta!

Toiveet kakun suhteen olivat, jalkapallo ja legot. Lopputuloksessa nyt sitten molemmat näkyvät ainakin jossain määrin.

Kakun täytteenä on vaniljarahka-valkosuklaa-limetäytettä sekä toisessa välissä vadelma-mustikkamoussea. Kakku on suklaapohjainen ja päällinen marsipaani-karkkimassayhdistelmää. Koristeet ovat pääosin sokerimassaa.

Iloiset onnittelut Sankarille!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Suklaakakkua kera merenneidon ja marjojen

Tänään sunnuntaina vietää Aada tyttö 5-vuotissynttäreitään. Sankarin toivomuksesta kakun teemana oli merenneito ja väreiltään kakussa tuli olla veden vihreää ja jotakin keltaista myös.



Kakku on suklainen pohjaltaan. Täytteenä vaniljarahkamoussea sekä vadelma-mustikkamoussea.

Kakun pinta on karkkimassa-marsipaanisekoitetta ja kaikki koristeet sokerimassasta valmistettuja.


Iloiset onnittelut viisivuotiaalle!