Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Star Wars Angry Birds -kakku

Lauri  täytti jouluaattona 9 vuotta. Hänen juhliaan vietettiin eilen sunnuntaina. Ilokseni sain tehdä hänelle kakun.




Toiveena oli star wars angry birds teemaan sopiva kakku. Ja hahmoja toivottiin kakun päälle.

Laurin kakku pitää sisällään mansikka-valkosuklaa-minttusuklaamoussea ja sipaisun limecurdia. Kakkupohja on perusvaalea.






Kakun päällä veikistelee kolme lintua, yski sika, pari lautaa ja pari kiveä. Tähden keskellä on numero 9, joka on pienistä hopeisista nompparelleista tehty. Kakun reunoilla on pieniä hopeisia tähtiä.



Oikein paljon onnea Laurille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Piparminttumarengit




Tein jouluaattoaamuna marenkeja, joihin moni leivontablogin pitäjä on ihastunut. Eli näitä herkkuja löytyy yhdestä jos toisesta suomalaisesta ja kansainvälisestä blogista. Helppoja ja herkkuja!  Ihan perusmarenkitaikina piparminttuesanssilla höystettynä, mutta ennen kuin massa pistetään pursotinpussiin, sipaistaan pussin sisäpintaan pensselillä pari punaista elintarvikeväri raitaa. Näin pursottaessa syntyy kivat "polkka"-raidat.


Joku kyseli taannoin, että kuka kuvat ottaa blogiini. Niin usein kuin mahdollista, kuvaajana toimii mieheni, joka jaksaa järjestellä kuvauspaikan viimeisen päälle. Valitettavasti usein kuitenkin joudun itse ottamaan kuvat, jolloin kuvaus tapahtuu ajatuksella, kakku pöytään ja emäntä tuolin päältä napsauttaa parit kuvat. Niitä sitten miehini vähän säätelee, jotta saadaan jotain kuvamateriaalia blogiin. 

torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluisat pullat ja limput


Niin ihanaa on leipoa, ettei siitä meinaa tulla laisinkaan loppua! 
Tänään valmistuivat joululimput kera erinäisten jouluisten pullien. Kylläpä tuli tupaan joulun tuoksut!


Oikein herkullista ja tunnelmallista Joulua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Synttärikakkuja!

Tämän viikonlopun synttärisankarit Frans ja Kiia saivat kovin erilaiset kakut, vaikkakin täytteet olivat likimain samat.
Fransin kakun suhteen toiveet olivat varsin vapaat. Jotakin angry birds tai star warsiin liittyvää olisi kiva. Päädyin yhteen angry birds hahmoista. Toivottavasti kakun saaja tunnisti hahmon. Kakun täytteenä on marjaisaa moussea ja vaniljamoussea. Kakkupohja on vaalea. 














Suloinen Kiia tyttö täyttää tulevalla viikolla yhden vuoden. Hän juhli synttäreitään lauantaina ja pääsin tekemään hänelle kakun äitinsä toiveita kuunnellen. Toivottiin marjaisaa hyydykekakkua (tein kolme hieman erimakuista kerrosta), jonka koristeissa olisi puu kera erinäisten kuvioiden, kuten lehtien, kukkasten ja linnun. Idea koristeisiin oli syntynyt tyttösen seinätarrasta. Se, miten koristeet sitten juhlapaikalla aseteltiin kakun päälle, jäi minulta näkemättä. Mutta Kiian kanssa nähdään varmasti pian! 

Onnea molemmille Sankareille!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulun pienet paketit





Neljälle ystävälle tein jo melko perinteisesti pikkuleipiä joulumuistamiseksi. Tänä vuonna vuorossa olivat perinteiset muropikkuleivät, joiden väliin laitoin mansikkamarmeladia ja limecurdia. Lisäksi osan pipareista koristelin valkosuklaalla ja strösseleillä.

Jouluisiin tunnelmiin.
Elina





sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulupiparikranssit



Tänä vuonna muutama tuttava saa joulutervehdyksen joulupiparien muodossa. Tein neljä piparikranssia ihan peruspiparimuoteilla otetuista joulupipareista, joita olin hyvin niukasti koristellut. Kranssien pohja on myös joulupiparitaikinasta paistettu renkula.



Tunnelmallista ja kanelin tuoksuista joulun odotusta!

lauantai 8. joulukuuta 2012

2 x punainen kakku

Tänään lauantaina juhlii Paola kolmevuotissynttäreitään Turussa. Paolan toiveena oli, että toinen kakku olisi mansikka ja toinen yksi tuttu punainen auto. Hieman kyllä hirvitti tehdä tuota jälkimmäistä, kun tuollaiset animaatiohahmot ym. ovat oltava aina niin näköisiä. No, eipä siitä nyt ihan näköistä tullut, toivottavasti kuitenkin kelpasi sankarille.


Valitettavasti tällä kertaa kuvauksen kanssa oli suuria ongelmia ja mm. mansikkakakusta ei kunnon kuvaa tallentunut. Kakut ovat samanlaisia sisältä. Vaalea kakkupohja, mansikkamarmeladia ja diplomaattikreemiä valkosuklaalla ja limellä höystettynä.

Onnea suloiselle Sankarille!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ei myrskyn, vaan oikean metsämiehen kakku

Eilen juhli Antti hienoja vuosiaan ja pääsin tekemään hänelle kakun.


Kakun sisuksesta toivottiin mustikkaista ja valkosuklaista. Teinkin kakkuun mm. mustikoista, rahkasta, tuorejuustosta, valkosuklaasta ja mustikka-maitosuklaasta moussen. Lisäksi sipasin ohuelti marjahilloa pohjan päälle.

Koristelussa toivottiin metsäteemaa. Tällä kertaa tuli vain yksi puu, jonka takaa kurkkaa kettu.

Suuremmoiset onnittelut Antille!