Sivut

torstai 26. huhtikuuta 2012

Unelmatorttu


 Ystävien vierailun kunniaksi oli tarkoituksenani tehdä vappuleivoksia. Kävi kuitenkin niin, että en niitä sitten ajoissa ryhtynyt tekemään, joten tyydyin tekemään aamutuimaan kääretortun.

 













Kääretortun sisus on tehty kermasta, rahkasta, sitruunasta, limestä, lemon curdista ja vaniljasta. Päällä on tomusokerista ja sitruunamehusta tendyt raidat ja sokerimassakukkasia.




maanantai 23. huhtikuuta 2012

Manchego-lihapasteijat

 
Rahkavoitaikinakuorellisia pasteijoita, joiden sisältä löytyy naudan jauhelihaa, manchegojuustoa, riisiä, sipulia, aurinkokuivattua tomaattia, ananasta ja mausteita.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Suklaa-sitruunakakku

Pitkäperjantain ja räntäsateen innoittamana syntyi peruspullataikinan lisäksi kahvikakku. Suklaarouhetta ja sitruunaa sisältävä kakku sai päällensä sulaa suklaata ja muutaman suklaamunan.

torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen rahka-sitruunatorttu

Pääsiäisen ja lapsuudenystävän tapaamisen kunniaksi leivoin helppoakin helpomman rahkatortun.















Rahkatortun pohja on tehty minttudominokekseistä ja täytteessä on valkosuklaa-limerahkaa, kermaa, sokereita, liivatetta ja sitruunamehua. Koristeena tällä kertaa appelsiinia, sitruunaa ja carambolaa. Ja muutama suklaakoriste.


Iloista pääsiäistä!