Sivut

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Paratiisikakku

Ihanan värikästä! Ja jotenkin niin keväistä!

Testasin yhtä ohjetta töihin sopivaksi. Kyseessä rahkakakku, josta sisältä löytyy mandariinia. Pohjana murotaikinapohja ja täytteenä rahkasta, kermasta, sokereista, sitruunoista ja kananmunasta tehty seos.









Aurinkoista sunnuntaita!

torstai 11. tammikuuta 2018

Tammikuun croissantit

Yksi palkitsevimmista puuhista on croissanttitaikinan tekeminen, taikinan leipominen ja valmiiden croissanttien maistelu. Aina jännittää yhtä paljon, onnistuukohan ne!





Täänään olivat kyllä tähdet kohdillaan ja lämpötilat oikeat. Syntyi parikymmentä suussasulavaa herkkua, omalle perheelle ja ystäville iltapalaksi.


perjantai 5. tammikuuta 2018

Toivon tähtikakku

Toivon kakku. Täysin vapaat kädet sain toteuttaa kakun luottotilaajalleni. Toivoa tuntematta tuli vahva tunne pienestä suuresta miehestä, jolle tähdet tuikkivat ja kaikki on mahdollista.






Kakun sisältä löytyy suklainen kakkupohja, mansikkainen mousse sekä suklaamousse.

Ihanaa juhlapäivää T ja lähipiiri!

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Pina colada porkkanakakku

Porkkanakakkua ystäville. 

Hieman erilainen makuelämys syntyi kun laitoin tuorejuustokermaseokseen pina coladalta maistuvaa tomusokeria makeutukseksi. Makean porkkanan seuralaiseksi aika kiva kokeilu.





Ruusut sain ystävältäni uuden vuoden aattona. Nyt saivat vielä viimeisen tehtävän koristaa kakkua.