Sivut

perjantai 4. marraskuuta 2011

Sisarusten synttärikakut


Tämän viikon kakkuprojektina oli kaksi syntymäpäiväkakkua samaan perheeseen. Syntympäpäiviään viettävät perheen lapset, joiden harrastukset/mielitietyt tottakai haluttiin kakun päälle.

Ensimmäinen kakku vihreällä karkkipäällysteellä pitää sisällään vaniljakreemiä, vadelmahilloa ja marjamoussea. Kakkupohjana on perusvaalea.






Kakun koriste oli haastavimmasta päästä mitä olen tehnyt. Ei oikein kehtaa edes kertoa mitä se todellisuudessa esittää. Haastavaa oli saada näköisversiota aikaan Hevisaurus Komppi Mompista. Toivottavasti sankari edes tunnistaa...

Kakun päällyksen alareunaan kokeilin ekstemporee uudenlaista leikkausta, eli jätin reunan osittain vähän pidemmäksi ja tein siitä aaltoilevan, vähän kuin liskon harja.


Toinen kakku sen sijaan oli aiheeltaan telinevoimistelu. Kyllä vaan, kakussa tuli näkyä sankarin harrastus, telinevoimistelu.

Lopulta päädyin melkoisen yksinkertaiseen ratkaisuun, joka jäikin vähän kaivelemaan. Jotain kivaa olisi sitten kuitenkin voinut vielä lisätä tai muuttaa...

Kakun täytteet olivat sankarin toivomat, eli suklaata, suklaata ja suklaata!

Suklaapohjan välistä löytyvät niin pätkis-valkosuklaamousse kuin tummasuklaamousse ja pieni raita lemon curd hilloa.

Kaikki koristeet on tehty sokerimassa-karkkimassasekoitteesta.

Oiken paljon Onnea Lietoon molemmille Sankareille!

2 kommenttia :

  1. Kivoja kakkuja! ;)

    Katsoin pitkään tuota telinevoimistelijaa ja mietin että jotain hassua siinä on, kunnes hoksasin toisen jalkaterän asennon, hih.
    Oikein hieno taideteos kakku siltikin kyllä on, hienoa työtä ja täytteet molemmissa kakuissa kuulostaa herkullisilta!

    terveisin, Itsekin voimistelijatytön äiti

    VastaaPoista
  2. Etsin kakku ideaa 3vuotta täyttävälle tytölleni. Hän hihkaisi kakun nähdessään, että: "äiti kato Komppi Momppi". Upea kakku. :)

    VastaaPoista