Sivut

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Traktori ja kylpevä prinsessa





Ensimmäisenä on vuorossa Eeliksen syntymäpäiväkakku. Sankarin mielitiettyjä ovat monenmoiset koneet ja laitteet. Tämän kakun keskipisteeseen pääsivät traktori peräkärryineen. Kakun värimaailman toivottiin olevan jotain muutakin kuin sinistä. 











Kakun täytteistä toivottiin ei-niin-makeita. Myös mustikkaa toivottiin muodossa tai toisessa. Kakkupohja on perusvaalea ja ensimmäisessä kerroksessa on vaniljakreemi (vaniljakiisseli+kermavaahtoa+kreemiä) ja ohuelti mustikkahilloa. Toisessa kerroksessa on mustikkamoussea. Eli kovin mustikkainen kokonaisuus odottaa juhlaväkeä!







Kakun koristeet ovat pääosin sokerimassaa, jotta pysyisivät muodossaan. Kakun päällinen on karkkimassaa ja massan päällä vielä "hiekkana" digestive-keksimurua.

Paljon onnea Eelikselle!








Toisena yhtä mielekkäänä sunnuntaiaamun puhteena oli kakku ystävälle, jonka kylpyhuonemaailma on kokenut varsinaisen muodonmuutoksen!

Ystäväni toivoi kakussa näkyvän nimenomaan kylpyhuoneen tavalla tai toisella. Siinäpä olikin sitten miettimistä. Lopulta päädyin melko yksinkertaiseen vaihtoehtoon yrittäen ottaa huomioon nimenomaisen kylpyhuoneen persoonallisuuden... Ainakin kakun pilkut ovat samanlaiset kuin uuden kylpyhuoneen suihkuverhossa.






Kakusta toivottiin suklaista. Ja sellainen siitä sitten todella tulikin. Pohja on ekstrasuklainen, välissä suklaarouheen lisäksi lemon curdia ja tiramisutäytettä. Kakun täyte on varmasti enemmän aikuiseen makuun, mutta omasta mielestäni ehkä paras ikinä tekemäni täyte.












Kakun päällä loikoileva arjen prinsessa on muotoiltu pääosin sokerimassasta. Lisäksi suuren suuren siivon ja päänvaivan aiheuttanut "vesi" ammeessa on tehty Bilar-vaahtokarkeista. En suosittele tätä menetelmää kenellekään! Sulatin mikrossa vaahtokarkit venyväksi vaahdoksi, jonka sitten värjäsin ja levittelin ammeen pohjalle (lue: pöydälle, mikroaaltouunin seinille, patalappuihin ym.). Vaahtokylvyn vaahtoja esittää helmiäisnompparellit. Prinsessan muotoilu oli kakinpuolin uutta ja opettavaista ja tietysti mukavaa!

Toivottavasti lukupiiri nauttii myös kakusta!


lauantai 10. syyskuuta 2011

Viheriöllä





Vuorossa 10-vuotissankarin kakku. Toiveet kakun suhteen olivat mukavan laajat ja helpot. Sankari harrastaa mm. golfia ja tennistä, joten näistä syntyi heti idea kakulle.



Kakkupohja on ekstrasuklainen, täytteenä mascarpone-lime-daim-täytettä vadelma-mustikkasurvoksen päällä. Toivottiin raikasta täytettä ja pyrkimys siihen olikin toteutuksessa kova.

Päällä karkkimassaa ja koristeet sokerimassa-karkkimassasekoitetta.

Onnea täyden kympin pojalle!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Terveiset tuolta jostain...


Tämän viikon haasteena oli Lukaksen
4-vuotissynttärikakku. Sankarin toivomuksesta kakussa tulisi näkyä ulkoavaruuden oliot. Muuten sain täysin vapaat kädet ulkoasun ja sisuksen suhteen.

Oli kyllä varsin mukava projekti! Yhtenä iltapuhteena sitten syntyi raajoja, vartaloita silmiä ja tuntosarvia erilaisille mönkiäisille. Osa näistä tekeleistä jäi odottamaan vielä ottajaansa, mutta kuusi tehtävään sopivinta pääsi pelottelemaan sankaria kakun päälle.



Kakku on kooltaan noin 20 hengen kahvitteluun sopiva. Pohja on vaalea peruskakkupohja ja välistä löytyy mansikkamoussea sekä kinuski-valkosuklaa-limemoussea.

Päällinen karkkimassaa ja hahmot sokerimassan ja karkkimassan sekoitusta. Kuvista ei ehkä huomaa, mutta kakun keskus, kirjaimet ja sivunauha ovat väriltään vähän tummempaa lilaa kuin kakun muu pinta. Kakun helmiäismäinen pinta (lähes metallinen) syntyi runsaalla helmiäissuihkeella.

Onnea vielä Sankarille!

lauantai 27. elokuuta 2011

Onnea Onnille!

Sydämelliset onnittelut Onnille 1-vuotissynttäreiden johdosta!
Juhlia vietetään huomenna Kymenlaaksossa.



Onnin kakku on raikkaan hedelmäinen. Pohja peruskakkupohja ja välissä sitruuna-lime-valkosuklaamoussea sekä hedelmämoussea. Täytteet ovat sankarin äidin toivomat. Päällinen usealla eri sinisellä värillä värjättyä karkkimassaa ja helmiäishohdetta vielä vähän päällä.



Kakun päällä olevat eläimet ja kakku ovat sokerimassa-karkkimassa yhdistelmää, samoin kirjaimet ja numero.

Tällä kertaa kakun kanssa kaikki sujui omalta osaltani ihan hyvin, mutta jännitys on suuri kuinka kakun käy, onhan matkaa juhlapaikalle yli 300 km. Onnea matkaan kakku ja Onni!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Keskiviikon keikauskakku


Keikauskakkua on meidän perheessä toivottu tovin, joten pitihän sitä sitten tehdä! Enpä ole tainnut ennen tehdäkään, no ehkä oppilaiden kanssa.

Kakku onnistui kyllä yli odotusten, mutta ei siitä mikään suosikkini tullut.

Kuumana tarjoiltavan kakun kanssa oli tarjolla vaniljajäätelöä.

lauantai 20. elokuuta 2011

Mariannekakkua tai sitten ei

Ystäväni tupaantuliaisia vietettiin eilen perjantaina. Sain vapaat kädet kakun suhteen, joten pienten vastoinkäymisten jälkeen lopputulos oli raidallinen, päältä sekä sisältä. Mitään marianneen liittyvääkään ei kakun sisältä kyllä löydy.

Kakun pohja on suklainen, ensimmäisessä kerroksessa on tummasuklaatäyte (vähän metsämansikkaa) ja toisessa valkosuklaa-appelsiinitäyte. Päällinen karkkimassaa.




Tällä kertaa kokeilin raitojen tekemistä leikkaamalla kahdesta massasta ensin suikaleita ja järjestelemällä ne vieriviereen ja vielä vähän kaulimalla. Vähän jäi petrattavaa tässä työtavassa, mutta kyllä ensi kerralla sekin onnistuu paremmin.

Seuraavana luvassa 1-vuotiskakkua ja vähän vanhemman pojan avaruusaiheista kakkua, apua! :)

perjantai 5. elokuuta 2011

Kesän makuja!


Pitkän loman päättymisen kunniaksi ja mahdottoman suuren mustikkasadon ansiosta tarjolla on mustikkapiirakkaa pullataikinakuoressa.

Pitkä bloggaustauko on nyt ohi, ja luvassa taas leivonnaisia uudella innolla! Mukavia lastenkakkutilauksia on luvassa syksyn alettua sekä luvatut hääkakkukoristeetkin tulisi saada aikaiseksi.








Iloista ja makeaa syksyä toivotellen!

Elli