Sivut

perjantai 24. helmikuuta 2017

Pestoleipää vuohenjuustolla ja kolmella öljyllä




Sain suureksi ilokseni kokeiltavaksi, testailtavaksi ja ihasteltavaksi Virgino kylmäpuristettua rypsiöljyä neljässä eri makumuodossa. Öljyt ovat minulle entuudestaan vain ulkonäöltä tuttuja, mutta nyt ilman mitään ennakko-odotuksia aloitin näiden öljyjen kanssa leipomisen.

Päädyin leivonnaiseen, jossa pääsin kokeilemaan näitä öljyjä. Tein siis pestoleipää vuohenjuustolisällä.

Peston valmistus on todella helppoa, ja tällä kertaa käytin valkosipuliöljyä öljynä ja saksanpähkinöitä pinjansiemenien tilalla. Pestoon löytyy variaatioita pilvin pimein. Mielestäni tässä toimi loistavasti kyseinen öljy. 



Tein veteen leipätaikinan, johon käytin sämpyläjauhoja sekä rosmariiniöljyä. Annoin taikinan kohota reilun tunnin, jonka jälkeen kaulasin taikinan leivyksi, levitin peston ja murustelin vuohenjuuston sekä pirskottelin chiliöljyä vielä hieman levyn päälle. Käärin rullalle ja leikkasin rullan pituussuuntaan kahtia. Molemmat palat kiersin vielä melko löysästi ympäri ja nostin leipävuokiin kohoamaan reiluksi puoleksi tunniksi.







Uunista leijui huumaava tuoksu ja lopputulos oli niin minun kuin muiden perheenjäsenten mieleen!


Uusi tuttavuus vaikuttaa lupaavalta, testailua tulossa lisää!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti