Sivut

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pääsiäispullaa!


Jokin aika sitten otin talteen kuvan ilmeisesti italialaisesta perinneleivonnaisesta. Alkuperäisessä versiossa taisi olla oikea kananmuna pullan keskellä, mutta minun pullissani on marsipaani-suklaamunat.


 Pullataikina on aivan perustaikina. Uunista tulon jälkeen valuttelin päälle sokeri-sitruunavesikuorrutusta, nompparelleja ja lopuksi painoin marsipaanimunan keskelle.



Aurinkoista pääsiäisen odotusta!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Croissantit


Aivan liian harvoin tulee tehtyä croissantteja, vaikka aina niiden leipomisesta tulee niin hyvä mieli! Prosessi on pitkähkö, kolmena päivänä, mutta loppujen lopuksi helppo ja palkitseva.



Tällä kertaa melko pieni taikina, josta 16 croissanttia. Näistä 10 lähti ystävälleni ja loput syötiinkin sitten lähes lämpiminä perheen kesken. Lasten suurta herkkua!





lauantai 18. maaliskuuta 2017

Pikkupoliisin synttärit!

Kuopuksemme syntymäpäivää vietettiin tänään! Sankari itse valitsi poliisiteeman synttäreille.

Tarjolla oli...






Donitsipellillä paistettuja donitseja kaneli-sokerikuorrutuksella sekä omena-kinuskikuorrutuksella. Voikranssipikkuleipiä ja suklaista täytekakkua, jonka välistä löytyvät hedelmä- sekä minttusuklaamousset.





 Onnea Rakas O!


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Brownies-rocky road



Pitkään ollut mielessä tehdä brownies pohjalla rocky road tyyppinen herkku. Ohje löytyy Leila Lindholmilta.



 Sopivan kosteaa, todella makeaa ja niin hyvää!





perjantai 3. maaliskuuta 2017

Pienen sankarin sininen kakku


Sain vapaat kädet tämän kakun suunnittelussa ja toteutuksessa. On mahdottoman ihanaa, kun luottoa löytyy ja tämä kakun tilaaja erityisesti on aina valmis uusiin juttuihin. Kiitosta vaan!



Tämän kakun sisältä löytyvät kuningatar- ja valkosuklaa-limemousset. Lisäksi ohuelti äitini tekemää mansikkahilloa.

Päällä on sokerimassakuorrutus, kukkakaupan kukkia, omia italian marenkeja sekä omat macaronit. Lisäksi nameja ja hopeisia sokeripalloja.

Ihanaa juhlapäivää Toivo, ja suku!