Sivut

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Laskiaisen suklaamuffinit


Tammikuun lopun kunniaksi tein talvi/laskiaisaiheisia muffineita. Käytin muffineihin kakkumixiä. Sain Sunnuntain tuotteita testattavaksi ja käytettäväksi muun leivonnan rinnalle. Moni heidän tuote onkin ennestään jo tuttu juttu.

Paistetujen muffineiden koristeluun käytin rahkakermaseosta ja sokerimassasta tehtyjä koristeita. Koristeet tein edellisenä iltana kovettumaan. Yritin kovin miettiä talveen ja laskiaiseen sopivia juttua, ja näin syntyi liukurit, lumihiutaleet ja lumiukot.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Baby Shower -kakku

Meinasi tammikuu jäädä täysin ilman kakkua! 


Onneksi ystäväni tilasi järjestämiinsä vauvan tervetulojuhliin niin veikeän kakun, että tekovaiheessa oli taas naurussa pitelemistä!

Kakku pitää sisällään mansikkaista mustikkamoussea, josta löytyy lisäksi mm. valkosuklaata ja limecurdia. Kakkupohja on vaalea peruskakkupohja.

Tälle kakulle löytyy esikuva googlen kuvahaun kautta, tosin jonkun verran olen kakkua muokannut mieleiseksi. Hieman päänvaivaa tuotti kakun kokoaminen, eli mille alustalle. Nyt kakun alla on 35 cm kakkupahvi ja uusi pyöreä vanerilevy, jollaisia isäni teki mittatilauksena minulle leivontakäyttöön.

Oikein suloisia baby shower -kutsuja Johannalle!

p.s seuraavaksi luvassa tuotetestausta erilaisten muffineiden parissa! Sunnuntai (Raisio oy) lähetti minulle laatikollisen herkullisia tuotteita testattavaksi, katsotaan mitä saan aikaiseksi!