Sivut

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Macaron-leivokset


Alkaneen kesäloman kunniaksi tein elämäni ensimmäiset macaron-leivokset! 
Paljon jäi petrattavaa seuraaville kerroille. Tällä kertaa lime- ja kuningatartäytteellisiä versioita.


p.s. kesälomareissun aikana blogissa on hyvin hiljaista, mutta heinäkuun lopussa taas kakkua pukkaa!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kukkakakkuja juhannusviikolle

Muutama kakku erilaisilla kukkakoristeilla on tullut tehtyä kevään aikana. Ja näin juhannusviikon alla sopivatkin teemaan ainakin kukkien suhteen hienosti. Kakkujen täytteitä en enää jaksa muistaa, mutta tässä kolme kakkua karkkimassalla kuorruteltuna ja sokermassakukilla koristeltuina.

70-vuotiskakku

Äitienpäiväkakku


Syntymäpäiväkakut

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kesäkuun rippijuhlakakkuja

    



Turun Portsassa juhlitaan huomenna nuoren naisen rippijuhlia. Sain kunnian valmistaa kakkuja 70 hengelle, eli viisi 16 hengen kakkua.

Kakkujen täytteenä on mansikkaa ja valkosuklaata. Pohjat ovat perusvaaleat. Päällinen on karkkimassaa ja koristeet pääosin sokerimassaa.






Juhlien sankaritar esitti kakuille seuraavat toiveet: valkoinen kuorrutus, valkoisia liljoja ja muita kukkia sekä kahden värisiä lehtiä. Lisäksi toivelistalla oli köynnöksiä lehtien alle kiemurtelemaan. Tällä kertaa leipuri otti oikeuden pieneen muutokseen, ja jätti köynnökset pois. Kokonaisuus tuntui herkältä ilmankin.

Hyvät ja tarkat ohjeet tekivät koristelusta helppoa ja nopeaa. Kiitos tilauksesta!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Pikkuruisia tiikerimuffineita kera suklaakerman


Ensi viikonlopuna yksi turkulainen neitokainen viettää rippijuhliaan kera suuren määrän sukulaisia ja ystäviä.


Näihin juhliin on tarkoitus valmistaa täytekakkuja, voileipäkakkuja, salaatteja ja erityisesti lapsille suunnattuja pieniä tiikerimuffineita.







Tänään testailin ja muokkailin tiikerimuffiniohjetta ja sainkin reilut sata hyväksyttävää muffinia aikaiseksi. Tosin koristelu tulee olemaan lauantaina erilainen. Tänään tyhjentelin kaappia ja muffinien päälle pääsivät viimeiset lilat sokerikukat sekä kermavaahtoa, johon sekoitin varovasti suklaakastiketta mauksi.

Muffinit ovat kooltaan noin kahden peukalonpään kokoisia, suupaloja siis.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Ponikakkua ponitytölle

Kuusivuotias Aada viettää tänään syntymäpäiviään. Tytön toiveet kakun suhteen olivat mansikkaa ja ruskea poni.


Tällaiset kakut niistä kakkutoiveista sitten syntyi!



Täytteenä kakuissa on jälleen valkosuklaa-limemousse sekä mansikkamousse kera tuoreiden mansikkapalojen. Päällinen on tällä kertaa karkkimassan ja hedelmäisen sokerimassan sekoitusta. Koristeet kakun päällä ovat sokerimassa-marsipaaniyhdistelmää. Koristeiden ideoijana ja osittain myös toteuttajana toimi siskoni, kiitos hänelle hevosasiantuntemuksesta!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kesän ylioppilasjuhlien kakkuja osa 2



Eräässä perheessä juhlitaan tänään sekä ylippilasta että opettajaksi valmistunutta. Tässä heidän kakkunsa. Molemmissa kakuissa on täytteenä valkosuklaa-limemoussea sekä hedelmämoussea.





Molemmat kakut on päällystetty vaniljan makuisella karkkimassalla ja lisäksi koristeissa on käytetty kaulintamassaa ja marsipaania. Ylioppilaslakin lyyra on sokerimassaa.

Kesän ylioppilasjuhlien kakkuja osa 1

Suvivirren vielä raikuessa korvissa esittelen kesän ensimmäiset ylioppilasjuhlien kakut. Seuraavat kolme kakkua lähtivät tänään kahvipöytään Turun seudulle.




Näiden kakkujen tilaajan toivomuksesta kakkujen koristelu ideoitiin ylioppilasjuhlien kutsusta. Sain kyseisen kuvan sähköpostitse, joka antoikin kivasti ideoita melko yksinkertaiseenkin koristeluun.

Kakut on valmistettu vaaleasta kakkupohjasta, valkosuklaa-limemoussesta ja vadelmamoussesta. Kakkujen päälliset ja ruusukkeet ovat karkkimassaa.







Samanlaisten ruusukkeiden tekoa opettelin kevättalvella hääkakkuja koristellessani. Nämä kolme kakkua menivät ystävieni mukana heidän työpaikoilleen häiden jälkeen. Kakuissa oli suklaapohjat ja tummasuklaa- sekä mansikkamousset.




torstai 2. kesäkuuta 2011

Lasten kakkuja

Lasten synttärikakkuja on aina niin  mukava tehdä. Lasten toiveet antavat niin paljon mahdollisuuksia ja ideoita, ettei meinaa aika riittää kaikkeen suunnitteluun ja toteutukseen. Myös värejä tulee käytettyä selkeästi rohkeammin näissä kakuissa. Tässä kaksi kakkua tältä keväältä ja yksi tältä aamulta.




Felixin synttärikakut. Sisältä löytyivät valkosuklaa-mariannemousse sekä mustikkamousse. Päällinen oli karkkimassaa ja koristeet sokerimassaa. Teemana Super Mario, jos jäi epäselväksi.





Kaarlon syntymäpäiväkakkuun valmistui suklainen pohja, jonka välissä oli valkosuklaa-limemoussea sekä hedelmämoussea. Päällinen karkkimassaa ja koristeissa sekä marsipaania että sokerimassaa.
 









Miion 1-vuotissyntymypäiviä juhlitaan tänään 2.6. Ja kakuntekijälle ei asetettu mitään rajoja tai kieltoja, ja sen kyllä huomaa! Kakusta tuli varsinainen kukkaniitty leppäkerttuineen, muurahaisineen ja ampiaisineen. Kakun sisältä löytyvät tutut valkosuklaa-limemousse sekä mansikkamousse. Kakku on gluteeniton





Lähikuvaa pienistä ötököistä. Mukava oli kakkua tehdä!









keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Uutta ja vanhaa

Ennen tätä blogiani tuli näitä kakkukuvia jaettua facebookin maailmassa. Aina sopivassa yhteydessä poimin sieltä joitain tilanteeseen sopivia jo tehtyjä ja syötyjä kakkuja vielä uudelleen tarjolle.

Tässä jo aiemmin tehty äitienpäivän aikainen valkovuokkokakku. Kakku piti sisällään diplomaattikermaa, mansikkamoussea ja banaania. Päällinen oli kermaa ja marsipaania. Koristeet olivat sokerimassaa pääosin.



Tämän päivän kermakakun kanssa olikin sitten varsin kesäiset ongelmat. Kerma ei nimittäin oikein meinannut vaahtoutua ei sitten millään! Toisen purkin jälkeen ja rahkaa lisäämällä sain kuin sainkin kermasta pursotukseen kelpaavaa. Tällä kertaa koira sai aamiaiseksi nappuloita kera kerman.

Kerman lisäksi kakusta löytyy sisältä mansikkaista valkosuklaa-vaniljamoussea. Kakkupohja on suklainen ja päällä on karkkimassaa sekä sokerimassakukkasia.